Ekokyläilemässä itäisessä Saksassa

Riitta Oittinen

Riitta Oittinen osallistui Sieben Lindenin ekokylässä kestävän elämäntavan Grundtvig-kurssille. Luomudödöä siis kainaloon ja menoksi!

eko_nettiVuonna 1997 perustettua, osuustoiminnallista Sieben Lindeniä pidetään klassisena esimerkkinä ekokylästä.

Hallinnollisesti se on harvinaisuus, koska nykyisin on lähes mahdotonta perustaa kylää. Sieben Lindeniä auttoi vihreän paikallispoliitikon suopeus.

Kylä on entisen DDR:n alueella ja kuuluu virallisesti Beezendorfin kuntaan, mutta sillä on käytännössä itsehallinto. Yhteistä ideologiaa − saati gurua − ei ole.

Kylässä on yli sata asukasta, myös liikuntarajoitteisia, sillä osassa suunnittelua on otettu huomioon esteettömyys. ”Hissi helpottaa meitä kaikkia”, totesi paikan emäntä päärakennuksen järjestelyistä. Suunnitteilla on oma koulu ja metsän siimeksestä löytyy monipuolinen leikkikenttä.

Noin 80 hehtaarin alueella on useita naapurustoja, joissa on puusta, savesta, heinäpaaleista ja kierrätysmateriaaleista tehtyjä taloja. Kaikilla ei ole rahaa tai halua ryhtyä rakennuspuuhiin, joten ympäri aluetta näkee myös kuvauksellisia matkailuperävaunuja. Niiden käyttöä tosin pyritään rajoittamaan energiatehottomina.

Taloissa on kuivakäymälät ja lisäksi ulkona on yleiseen käyttöön tarkoitettu pesutila ja käymäläosasto. Sähkö tuotetaan lähes sataprosenttisesti itse: aurinkopaneelit huolehtivat kuumasta vedestä, lämmityksestä ja keittiöiden sähköntarpeista. Peseytymisessä ohjeistetaan käyttämään ekopesuaineita.

Yleisemmästä epäluulosta ”vieraita aineita” kohtaan kertoo rokotusvastaisuus: kurssin aikana lapset olivat karanteenissa vesirokkoepidemian vuoksi. Sympaattinen yksityiskohta oli kännykän käytön salliminen vain lähistön parkkipaikalla.

Pienimuotoinen ekoasuminen vaatii kokoontumisia, neuvottelua ja kompromisseja. Esimerkiksi eläinten omistus keskusteluttaa toistuvasti. Viljelyn apuna käytetään hevosvoimaa ja vapaana juoksenteli ainakin yksi kissa. Sen sijaan koiria ei sallita edes vierailijoilla.

Laajempaan eläinystävyyteen liittyy, että yhteiskeittiö valmistaa kasvis- ja vegaaniruokaa. Makkaraa voi mussuttaa kotona, samoin pelkkää raakaravintoa syövät huolehtivat ravinnostaan itse.

Vaikka viljelyssä on vain vihanneksia, hedelmiä ja yrttejä, yli puolet ruuasta tuotetaan itse. Yksi isännistämme heräsi kukonlaulun aikaan keräämään villikasveja, jotka hän postitti kaupunkilaisasiakkailleen saman tien. Ulkopuolelta tilataan luomuruokaa kerran viikossa. Lasti puretaan tehokkaasti kellariin kyläläisten muodostamalla manuaalisella kuljetusketjulla.

Sieben Linden tarjoaa myös matkailupalveluja, kahvilatoimintaa ja pienimuotoista omien tuotteiden myyntiä. Omaa lehteä on julkaistu yli 100 numeroa. Ahkerasti päivitetyt kotisivut pullistelevat tietoa. Tästäkin johtuen paikkaan tulee jatkuva virta vierailijoita, kuten toimittajia, valokuvaajia ja opinnäytetöiden tekijöitä, sekä maalle muuttoa suunnittelevia yhteisönetsijöitä.

Kasselin yliopiston tutkimuksen mukaan Sieben Lindenissä asuvan hiilijalanjälki on yli kolmanneksen pienempi kuin keskivertosaksalaisen.

Varsinkin rakennustekniikasta haetaan oppia kauempaakin, sillä kylässä on Saksan ensimmäisiä olkipaalitaloja, kuten maan suurin olkipaalirakennus, kolmikerroksinen Strohbolis. Myös lähiseudun asukkaiden kanssa tehdään yhteistyötä. Kierrätysmateriaaleja hyödyntävä ompelija-taiteilija kertoi lähiseudun lasten käyvän hänen karavaanissaan tekemässä käsitöitä.

Lisäksi Sieben Linden tarjoaa puitteita tapahtumille, kuten musiikkifestivaaleille. Meidän kurssillemme kylää esiteltiin satunnaista kävijää enemmän. Pääsimme kurkimaan likakaivoihin, pannu- ja kasvihuoneisiin ja jopa olkipaalitalojen keittiöihin ja taidokkain mosaiikein koristeltuihin märkätiloihin.

Luulisi, että jatkuva oman elämäntavan esittely ja perustelu kävisi asukkaiden hermoille, mutta ilmeisesti vähintäänkin osa asukkaista mieltää sen jonkinlaiseksi ekovelvollisuudekseen. Ainakin raakaravintoon perehtynyt kouluttaja vakuutti, että kansainvälisten vieraiden saaminen on ihanaa ja kertoi kaivanneensa yhteisöään asuessaan muualla.

Suomalaiselle kesämökkielämään tutustuneelle kursilaiselle vierailu luonnon keskellä olevaan kylään oli todennäköisesti vähemmän henkeäsalpaava tai eksoottinen kokemus kuin Keski-Euroopan kaupungeista tulleille kurssilaisille.

Ekokylän pyrkimys yhteisöllisyyteen tuntui ainakin suomalaiseen kaupunkilaismenoon tottuneelta hieman ylitsevuotavalta. Yhteisruokailun ohella oli tarjolla yhteisiä laulu-, tanssi- leikki- keskustelu- ja joogahetkiä, eikä kerran viikossa lämpiävässä saunassakaan saanut olla itsekseen.

Me kaksi suomalaista koimmekin erityisen ihanana uimisen sammakkolammessa. Kurnutuksen vuoksi luonnon rauha oli kaukana, mutta muita ihmisiä, ah, ei lainkaan.

Kirjoittaja on Belgiassa asuva tietokirjailija ja toimittaja. 

Kuva: Riitta Oittinen

Yksi vastaus artikkeliin ”Ekokyläilemässä itäisessä Saksassa

  1. Päivitysilmoitus: Saksalainen ekokylä Sieben Linden |

Kommentointi on suljettu.