Toimeentulon tuolla puolen

Lauri Mäkinen

Kuvitus: Mikko Torvinen.

Valtaosassa Euroopan maista vähimmäisturva ei riitä takaamaan kaikille kunniallista elämää. Tutkimusten mukaan myös Suomi kuuluu tähän joukkoon.

Marraskuussa 2017 Euroopan komission hyväksyi Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin. Sen mukaan kaikilla, joilla ei ole riittäviä resursseja, tulisi olla oikeus kunniallisen elämän kaikissa elämänvaiheissa mahdollistavaan vähimmäisturvaan. Myös Suomen perustuslaissa on määritelty, että jokaisella suomalaisella on oikeus välttämättömään toimeentuloon, minkä takaajana tulisi olla toimeentulotuki.

Toimeentulotuki on yhdessä muiden perusturvaetuuksien kanssa todettu monessa yhteydessä riittämättömäksi. Tähän tulokseen päätyi muun muassa perusturvan riittävyyden arviointiryhmä tarkastellessaan perusturvaetuuksia suhteessa viitebudjetteihin, ja myös Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea on todennut perusturvan olevan riittämättömällä tasolla suhteessa suomalaisten keskituloihin. Suomalaisessa perusturvassa on siis ongelmia, mutta miten Suomen tilanne suhteutuu muihin Euroopan maihin?

Vähimmäisturvan tasoa suhteessa viitebudjetteihin on tarkasteltu Euroopan komission rahoittamassa projektissa, jossa pyrittiin luomaan vertailukelpoiset viitebudjetit kaikkiin Euroopan maihin. Viitebudjetit ovat tavaroista ja palveluista koostuvia hyödykekoreja, jotka hinnoiteltuna edustavat tiettyä elintasoa.

Viitebudjetit perustuvat tarpeisiin, joiden tulee täyttyä, jotta elintaso voidaan saavuttaa. Tarpeet vuorostaan muunnetaan hyödykkeiksi, jotka hinnoiteltuna muodostavat viitebudjetin. Menetelmä tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet elintason sekä esimerkiksi sosiaaliturvan riittävyyden arviointiin. Eri maihin rakennetut viitebudjetit poikkeavat toisistaan, sillä ne huomioivat esimerkiksi maiden institutionaaliset ja kulttuuriset eroavaisuudet.

Hankkeen tulosten mukaan vähimmäisturvan taso vaihtelee merkittävästi Euroopassa. Monessa Euroopan maassa vähimmäisturva ei riitä kattamaan edes terveelliseen ruokaan liittyviä menoja. Esimerkiksi Romaniassa ruokakorin hinta on perhetyypistä riippuen 5–6 kertaa korkeampi kuin vähimmäisturva.

Suomen tilanne on muihin maihin verrattuna keskimääräistä parempi: yksin asuvalla naisella ruoan osuus vähimmäisturvasta on noin kolmasosa. Vähimmäisturvan taso kuitenkin vaihtelee perhetyypeittäin ja suomalaisella nelihenkisellä lapsiperheellä ruokamenot vievät jo lähes puolet vähimmäisturvasta.

Raportin mukaan suomalainen toimeentulotukijärjestelmä ei pysty takaamaan yksin asuvalle kaikkien kohtuulliseen minimiin kuuluvien tarpeiden tyydyttämistä. Pelkästään toimeentulotuen varassa elävä pystyisi tyydyttämään esimerkiksi ruokaan, henkilökohtaiseen hygieniaan, terveydenhuoltoon ja asumiseen liittyvät perustarpeet, mutta hänellä ei olisi varaa esimerkiksi vaatteisiin, tietoliikenteeseen ja elektroniikkaan. Myös sosiaalinen elämä saisi jäädä. Tämä tarkoittaa, että suomalainen toimeentulotukiasiakas joutuu tekemään vaikeita valintoja siitä, mitä jättää ostamatta.

Tutkimustiedon mukaan:

Suomalainen toimeentulotuki ei ole riittävällä tasolla

Myös muissa Euroopan maissa vähimmäisturvajärjestelmät ovat matalatasoisia

Vähimmäisturvan tason ohella huomiota on syytä kiinnittää sen kattavuuteen ja alikäyttöön

Suomalaisen toimeentulotukijärjestelmän matala taso ei suinkaan ole poikkeus. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan (Hugh Frazer ja Eric Marlier 2015, Minimum Income Schemes in Europe: A study of national policies) Euroopan maista vähimmäisturva on riittävällä tasolla ainoastaan Sveitsissä, Kyproksella, Liechtensteinissa, Islannissa ja Alankomaissa. Tutkimuksen mukaan Suomen toimeentulotukijärjestelmä on niiden kuudentoista maan joukossa, joiden vähimmäisturva on jossain määrin riittämätön. Erittäin riittämätön vähimmäisturva on neljässätoista maassa.

Suomalaisen toimeentulotuen taso vaihtelee kotitaloustyypin mukaan, mutta lähes kaikilla kotitalouksilla toimeentulotuen perusosa jää viitebudjettien mukaisesta kohtuullisesta minimistä. Heikoimmassa asemassa ovat yksin asuvat, pariskunnat ja tietyt lapsiperheet. Näillä kotitalouksilla toimeentulotuen perusosa kattaa ainoastaan 80–85 prosenttia kohtuullisen minimin viitebudjeteista.

Yksinhuoltajat, joilla on useita alle kouluikäisiä lapsia, ovat ainoita, joilla perusosa riittää viitebudjettien mukaiseen elintasoon. Tämä selittyy sillä, että toimeentulotuessa alle 10-vuotiaiden lasten perusosa on suurempi kuin viitebudjetissa lapselle määritetty budjetti. Myös toimeentulotuessa oleva yksinhuoltajakorotus auttaa tälläisten perheiden tilannetta.

Vähimmäisturvajärjestelmän tasolla ei ole merkitystä, jos kriteerit avun saamiseksi ovat tiukat. Frazerin ja Marlierin selvityksen mukaan vähimmäisturvajärjestelmät vaihtelevat suuresti sen suhteen, kuinka laajasti ne kattavat heikossa asemassa olevat henkilöt. Suomi pärjää tässä suhteessa kohtalaisesti, sillä raportin mukaan toimeentulotukijärjestelmä kattaa köyhyydessä elävät suhteellisen hyvin.

Suuressa osassa Euroopan maita kattavuus on kuitenkin osittaista tai hyvin rajallista. Monissa maissa esimerkiksi maahanmuuttajat, turvapaikanhakijat ja kodittomat jäävät vähimmäisturvan ulkopuolelle. Suomen kohdalla yksittäisenä ryhmänä mainitaan paperittomat henkilöt, joille ei myönnetä toimeentulotukea.

Jos toimeentulotuen hakeminen on työlästä ja saatava määrä on vähäinen, moni saattaa jättää etuuden kokonaan hakematta.

Niin Suomen kuin monen muunkin Euroopan maan sosiaaliturvajärjestelmät ovat syntyneet vähitellen, minkä seurauksena niistä on tullut monimutkaisia. Tästä voi seurata, että kaikki vähimmäisturvaan oikeutetut eivät hae etuutta, mitä kutsutaan alikäytöksi.

Arviot toimeentulotuen alikäytöstä Suomessa vaihtelevat, mutta on arvioitu, että jopa puolet toimeentulotukeen oikeutetuista ei hae sitä. Tässäkään kohdassa Suomi ei ole poikkeus: Eurofoundin tutkimuksen mukaan (Access to social benefits: Reducing non-take-up, 2015) kuudessatoista Euroopan maassa on vähintään yksi sosiaalietuus, jonka alikäyttö oli vähintään 40 prosenttia.

Alikäytölle on useita eri syitä, mutta osa niistä liittyy toimeentulotuen määrään ja sen hakemiseen liittyviin kustannuksiin. Jos toimeentulotuen hakeminen on työlästä ja saatava määrä on vähäinen, moni saattaa jättää etuuden kokonaan hakematta.

Kattavat, saavutettavat ja tasoltaan riittävät vähimmäisturvajärjestelmät ovat tärkeä osa eurooppalaista ja suomalaista sosiaalipolitiikkaa. Välttämätön toimeentulo tulisi nähdä ihmisoikeuskysymyksenä ja jokaisella tukea tarvitsevalle tulisi olla siihen oikeus. Vähimmäisturvajärjestelmän tulisi toimia viimesijaisena turvaverkkona, joka varmistaa, että kukaan ei putoa verkon läpi. Tämä parantaa erityisesti yhteiskuntien koheesiota.

Panostamalla etuuksien kattavuuteen, saavutettavuuteen ja riittävään tasoon voidaan myös vähentää köyhyyttä tai ainakin parantaa pienituloisten kotitalouksien tilannetta. Köyhyyden vähentäminen on yksi Euroopan unionin keskeisimmistä tavoitteista ja vuoteen 2020 mennessä köyhien määrän tulisikin olla 20 miljoonaa pienempi kuin vuonna 2010.

Marraskuussa 2017 ratifioitujen sosiaalisten oikeuksien mukaan vähimmäisturvan tulisi taata riittävä toimeentulo kaikissa elämänvaiheissa niille ihmisille, joilla ei muuten ole riittäviä resursseja. Suomessa tämä ei tällä hetkellä toteudu, sillä valtaosa toimeentulotukea saavista kotitalouksista ei pysty tätä elintasoa saavuttamaan.

Toimeentulotuen matala taso on ongelma, joka koskettaa Suomen ohella valtaosaa Euroopan maiden vähimmäisturvajärjestelmistä. Sosiaalisisten oikeuksien pilarista saattaa tulla tyhjä kuori, jos yhteistä poliittista tahtoa vähimmäisturvan korottamiselle ei ole.

Monilla puolueilla on jo omat perustulo- tai sosiaaliturvamallinsa, joten kiinnostusta uudistamiseen on olemassa. Monet uudistuksista pyrkivät yksinkertaistamaan järjestelmää mutta myös nostamaan etuuksien tasoja. Poliittista tahdon lisäksi vaaditaan myös tutkimusta selvittämään, mitä kussakin maassa tarvitaan kunnialliseen elämään.