Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen mielestä valmiuslakia on uudistettava ja joidenkin osien päättämisen kynnystä samalla nostettava yksinkertaisesta enemmistöstä määräenemmistöllä päätettäväksi.

Tapaamme yliopistolla. Tuomas Ojasen työhuoneen valtiosääntöoikeuden oppituolille testamentatut empire-huonekalut alleviivaavat perustuslain arvoa ja merkitystä poikkeuksellisten olojen aikana.

Ojanen on toiminut Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professorina vuodesta 2007. Hän on perustuslakivaliokunnan käyttämä asiantuntija, joka tunnetaan myös eurooppaoikeuden tuntijana. Ojasen ajatukset oikeusvaltioperiaatteesta, ihmisoikeuksista ja demokratiasta kiinnostavat etenkin nyt, kun niitä testataan valmiuslain oloissa.

Nykylainsäädäntö ja sen perustuslainmukaisuuden valvontajärjestelmä edustavat yleisemminkin Ojasen mielestä naiiviutta, joka on mahdollista vain Pohjoismaissa. Yksinkertaisella enemmistöllä voidaan valtuuttaa vallanpitäjät miltei mihin tahansa, etenkin kun perustuslain valvontajärjestelmässä on haavoittuvia kohtia.

Ojanen ei kuitenkaan ole mielellään kommentoinut julkisuudessa valmiuslain käyttöönottoa eikä sen nojalla tehtyjä rajoituspäätöksiä. Niiden perustuslainmukaisuuden arvioinnissa perustuslakivaliokunnassa on ollut aivan tarpeeksi tekemistä.

– Perustuslain poikkeusoloja koskeva pykälä muuttui vuonna 2011. Valmiuslaki säädettiin jo aiemmin. Kuulun niihin, jotka katsovat, että valmiuslakia tulkitaan ja sovelletaan voimassa olevan perustuslain pohjalta. Sen on tarkoitettu kattavan myös pandemiatyppiset tilanteet.

– Mutta itse valmiuslaissa on paljon puutteita ja korjattavaa. Se on enempi aseellisia hyökkäyksiä, terrori-iskuja ja ydinvoimalaonnettomuuksia kuin pandemiaa varten.

Myös valmiuslain käsittelyssä oli Ojasen mielestä puutteita. Pykäliä muutettiin vielä kalkkiviivoilla: Perustuslakivaliokunta esimerkiksi edellytti eduskunnalle valmiuslain nojalla annettujen asetusten jälkitarkastusoikeutta, jota ei alun perin ollut. Puolustusvaliokunta roiskaisi tätä tarkoittavan pykälän viime vaiheessa miettimättä, mitä jälkitarkastus tarkoittaa eduskunnan päätösvallan alan kannalta.

Valmiuslain mukaiset poikkeusolot toteaa valtioneuvosto, yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa.

– Poikkeusolojen toteamiseen ei liity eduskunnan kontrollia. Tämä on puute. Eduskunta ottaa toki epäsuorasti kantaa käsittelemällä valmiuslain mukaisia käyttöönotto- ja soveltamisasetuksia, Ojanen sanoo.

– Päättymisen päätöksenteosta ei ole pykälää. Valmiuslaissa todetaan vain, että sen nojalla annetut asetukset on päättymisen jälkeen kumottava.

Puutteet saattavat Ojasen arvion mukaan selittyä valtioneuvoston ja tasavallan presidentin toimivaltuuksista poikkeusoloissa käydystä kiistasta valmiuslakia säädettäessä. Voi myös olla, että keskustelu tasavallan presidentin ehdottamasta nyrkistä pandemian torjunnan päätöksenteossa liittyy tähän kiistaan. Päätösvalta ja johtovastuu ovat kuitenkin selvästi valtioneuvostolla.

Ojasen mukaan ongelmallista on myös valmiuslain mukaisten asetuksenantovaltuuksien laveus ja se, että osa toimista voidaan päättää ministeriöiden päätöksellä ilman minkäänlaista jälkitarkastusta.

– Varsinainen harha-askel oli päättää ravintoloiden sulkemisesta Hangosta Utsjoelle muuttamalla ravitsemusliikkeistä annettua lakia ja käsitellä se perustuslain 23 §:n nojalla eräänlaisena ”minivalmiuslakina”. Parempi vaihtoehto olisi ollut muutos tartuntatautilakiin niin, että ravitsemusliikkeet olisi lisätty siihen. Silloin myös alueellisia ja ajallisia näkökohtia rajoituksissa olisi voitu punnita.

Tartuntatautilaki on Ojasen mukaan erinomaisen toimiva myös pandemian oloissa. Sen perusteella voidaan hyvin arvioida poikkeuksellisten toimien oikea-aikaisuutta, suhteellisuutta ja välttämättömyyttä, jota myös valmiuslain mukaisilta rajoitustoimilta edellytetään.

– Kunnat ja aluehallintoviranomaiset voivat antaa tartuntatautilain perusteella pandemian rajoittamiseen liittyviä määräyksiä, joissa voidaan ottaa huomioon alueellisia ja ajallisia ulottuvuuksia. Ne tuovat mukanaan ketteryyttä, toisin kuin keskusjohtoinen päätöksenteko.

Ojanen muistuttaa, että perusteena käytössä on toistaiseksi ollut vain valmiuslain tarkoittama poikkeuksellisen laaja tartuntatauti, jolla on rajoitettu liikkumista kuten myös opetukseen liittyviä asioita. Toistaiseksi valtioneuvoston kaavailemia taloudellisia perusteita ei ole käytetty.

Julkisessa keskustelussa oiotaan myös mutkia, mikä kiusaa Ojasta. Sanotaan esimerkiksi, että rajat ovat kiinni. Ojanen korostaa, ettei Suomen kansalaisten oikeutta tulla ja lähteä maasta ole rajoitettu, vaikkakin rajanylityspaikkoja on tilapäisesti suljettu ja sisärajavalvonta otettu käyttöön. Tosin matkustamista koskevilla viranomaisohjeilla on varsinkin maastapoistumisoikeutta saatettu tosiasiassa kaventaa jo liiaksikin.

Sama pätee karanteeni-ilmauksiin: jos joku henkilö on asetettu karanteeniin tartuntatautilain mukaisella hallintopäätöksellä, tästä seuraa oikeus tartuntatautipäivärahaan. Tällaisia päätöksiä on vähän. Valtaosa niin sanotuista karanteeneista on ollut vapaaehtoisia.

Tärkeätä on, että ymmärretään oikeuksien ja rajoitusten punninta niin, että vaikuttavia elementtejä sisältyy vaa’an kumpaankin punnukseen.

Monet arkielämäämme vaikuttavat koronarajoitukset ovatkin suosituksia. Ikään perustuvat rajoitukset olisivat Ojasen mukaan olleet perustuslain kannalta ongelmallisia – asetus, jolla kiellettäisiin yli 70-vuotiaiden oikeus liikkua, ei menisi läpi. Myös suositukset ovat kuitenkin ajan mittaan ongelmallisia, kuten esimerkiksi maahantuloa ja maasta lähtemistä koskevat erilaiset viranomaisohjeet, varsinkin jos niissä on sitovien määräysten makua.

Tällainen on myös suositus antaa suostumus seurantasovellusten käyttöönottamiseksi. Vaikka henkilö- tai paikkatietoja ei kerättäisikään älypuhelinten käyttäjiltä, EU:n tietosuoja-asetus edellyttää, että ihmisillä on suostumuksen antaessaan oikeus tietää, kuka tiedot kerää, miten niitä käytetään, kuinka kauan säilytetään ja miten ne hävitetään. Siitä pitää säätää lailla.

Mitä mieltä Tuomas Ojanen on julkisessa keskustelussa käytetystä terveys edellä -toteamuksesta perustuslain eri oikeuksien punninnassa? Ojanen painottaa, että perustuslain turvaama oikeus elämään on myös kansainvälisten sopimusten lähtökohta. Sodankaltaisissa olosuhteissakin esimerkiksi kidutus, kuolemanrangaistus tai orjatyö ovat kiellettyjä.

– Tärkeätä on, että ymmärretään oikeuksien ja rajoitusten punninta niin, että vaikuttavia elementtejä sisältyy vaa’an kumpaankin punnukseen. On tilanteita, joissa yhden ihmisen elämän suojan vastapunnuksena on toisen ihmisen elämän suoja. Aina on syytä keskustella, onko tasapaino säilynyt sopivana eri oikeuksien välillä.

– Kun Uudenmaan eristyksestä päätettiin, kyse ei ollut vain elämän suojelemisesta Uudenmaan ulkopuolella. Eristyspäätöksen vaikutuksia elämän suojelulle on arvioitava myös Uudenmaan sisäpuolella, joka jäi kuitenkin taka-alalle.

Ojanen tähdentää, että ensisijaista on edetä normaalin lainsäädännön kautta, jonka muuttaminen tarvittaessa on tosiasiallisesti nopea, noin viikon prosessi. Jos normaali lainsäädäntö ei edes muutettuna riitä, sitten voidaan turvautua valmiuslakiin, jos se on välttämätöntä.